keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Purkista pientä kivaa


Kuten sanottu, minusta on hauska keksiä käyttötarkoituksia kertakäyttötavaralle ja näin tehdä taas tarpeettomasta tarpeellista. Tämä sääntö koskee eniten kaikkia purnukoita, oli ne sitten peltisiä tölkkejä tai muovisia pieniä rasioita. Kaikkea en toki kerää, mutta sitten kun iskee inspis, on se pakko laittaa jemmaan.

Ja näin kävi sitten ihan taannoinkin.  


Kahden kopla


Tunnistatte varmaan vasemmalla olevan kaverin. Se on ystävämme B-vitamiini purkki. Hänen edeltäjästään (kuvassa oik.) halusin tehdä pienen, sievän säilytysrasian. Niinpä aluksi liotin häneltä etiketin pois. Halusin vaihtaa myös kannen väriä, joten hioin sen pinnan karkeaksi. Näin maalipinta ei heti hilseilisi pois.


Kansi kuivumassa, purkin päällystys vuorossa



Seuraavaksi maalasin kannen ja aloin päälystämään purkkia pitsisellä servettipaperilla. Purkin pinta oli jäänyt etiketin pois oton jälkeen liimaiseksi, mikä helpotti servetin kiinnittämistä lakalla purkin pintaan huomattavasti.

Purkin kuivuttua lisäsin uudella hienolla leimasin sarjallani purkin pintaan koristeita ja täytyy myöntää, olen tyytyväinen tähän pikku pakerrukseeni. 



Uusi korurasia


Purnukasta tuli mm. hyvä korun säilytys rasia, jota voi matkallakin pitää mukana ja ksylitolipastilleille se voisi olla myös sopiva. Muutakin säilyttää voisi, se on vain tarpeesta kiinni.


4 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Voi että, hyvään käyttöön tuli purkki. Sinulle on tunnustus Jokkemaassa!

Ceraci kirjoitti...

Tulipa kivan näköinen pikkupurkki. Hyvä uudelleenkäyttöidea, noita purkkeja kun kertyy notkumaan nurkkiin kun ei niitä viitsi roskikseenkaan heittää.

memliem kirjoitti...

Oi! Minulleko tunnustus? Tämä on jotain täysin uutta minulle. Kiitos Jokkemaan Jokke! :)

memliem kirjoitti...

Totta haastelet Ceraci. Olen miettinyt tätä muovipurkki asiaa jo pitkään ja kaapin kätköihinkin on kertynyt useampi purkki, joille olen miettinyt käyttötarkoitusta. Nyt se käyttötarkoitus on tainnu löytyä :)