keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tulossa pian...tai sitten vähän myöhemmin


Väkertäjän verstas on ollut pidemmän aikaa vaipuneena talvihorrokseen, mutta nyt pitenevien päivien myötä se on taas saamassa valoa hämäriin nurkkiinsa. Näin myös lupaamani arvonta on aivan oven takana tai itseasiassa se onkin jo täällä!

Kuten aiemmassa postauksessa jo uumoilinkin, on blogini kävijämäärä nyt ylittänyt 1000 kävijän ja sen kunniaksi on aika pienen arvonnan!

Arvonnan katalyyttinä oli kruununkorkki, jonka sain käsiini eräs tammikuun ilta. Kruununkorkit ovat mielestäni mielenkiintoisia ja olen nähnyt niistä tehtyjä hauskoja koruja. Päätin itsekkin kokeilla moista sen jälkeen kun törmäsin tähän: 


Kissakruununkorkki




Olen nähnyt kruununkorkeista tehtyjä koruja ja halusin kokeilla tehdä itsekin sellaisen. Etsin käsiini vasaran, palasen aaltopahvia ja leveähköä silkkinauhaa, ja nikkaroin ne yhteen. Viimeiseksi ompelin hakaneulan takapuolelle kiinnityssysteemiksi.

Lopputuloksena oli rintakoru:




Tämä pieni rintakoru on siis arvonnan kohteena tälläkertaa. Arvonta menee samalla tavoin kuin viimekerralla eli koru arvotaan kaikkien blogissani kommentoijien kesken ja arvonta-aikaa on aina keskiviikkoon 28.3. klo 18.00 saakka.


Onnea arvontaan! 




2 kommenttia:

Muhku kirjoitti...

Onpa hauska idea ja sievä lopputulos! :) Niin ja tervetuloa takaisin! Oli tosi mukavaa nähdä että oot taas päivittäny blogias. :)

Jokke kirjoitti...

Aina mukana kissa-arvonnassa!