lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kristallia keittiöön


Löysin kirpparilta kerran isohkon kynttiläkruunun, joka nätin ulkomuodon ja edullisen hintansa perusteella päätyi mukaani. 


Yksinkertaisen nätti


Halusin kuitenkin saada siihen säväyksen glamouria ja suunnittelin laittavani siihen muutaman kristallin koristukseksi.  Mutta mistä kristallit?



Kruunu lapsuudesta


Vastaus löytyi varastosta. Olin säilönyt sinne lapsuudenkodista talteen ottamani kristallikruunun, joka oli vain odottamassa parempia päiviään. Nyt sillekin tulisi vihdoin taas käyttöä. 



Irti kaikki mitä saan

  
Tässä työvaiheessa parin euron pihtisetilleni tuli käyttöä. Irrotin vanhasta kynttiläkruunusta kaikki kristallit ja manttelit, joita voisin käyttää esim. muiden kynttiläjalkojen kaverina. Vielä jäi käyttökelpoisia osia kiinnikin, mutta eiköhän niistä tulevaisuudessa jotain keksi.



bling bling


Seuraavaksi oli vuorossa sommittelua ja lisää sommittelua kunnes lopulta kristallit alkoivat löytää paikkansa. Muodonmuutos oli seuraavanlainen:



Ennen

&


Jälkeen







Close up


Kyllä sitä on kiva keittiössä ollessa katsella. Kynttilöitä en siinä polttele, sillä välimatka kattoon on vaarallisen pieni ja alemmas laskiessa paremman puolen pää on tulilinjalla. Koristeena se siis pysyköön, mutta hieno sellainen siitä tulikin, eikös? :)



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana. sulla hyviä ideoita riittää. :)

Muhku kirjoitti...

Ihana! :)

Tuuli kirjoitti...

Vau! Hieno kirpparilöytö ja mainio muokkaus kristallikruunuksi :)

memliem kirjoitti...

Kiitos kaikille, itsekin olen kyllä tyytyväinen :)