sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lahja 100% kierrätetystä


Pari kesää sitten iskin silmäni kirpputorilla metalliseen pikku tarjottimeen, en onneksi kirjaimellisesti. Tarjotin oli hyvin pelkistetty eikä silmää hivellyt rujolla pinnallaan, mutta päätin sillä hetkellä tekeväni siitä toisen liitaulun. Taulu valmistui nopeasti, toisin kuin kookkaampi edeltäjänsä.

Valmistuttuaan käyttöä pikku taululle ei kuitenaan löytynyt, vaikka nätti se olikin. Sitten koitti syksy 2012 ja systerin synttärit ja liitutaulu sai mahdollisuutensa. Taulu kuitenkin kaipasi jotain lisäominaisuuksia. Niinpä ryhdyin hommiin.

1. Aluksi leikkasin tyhjän juomatölkin seinämät irti.




2. Taitoin seinämät levyksi




3. Kanttasin reunat





4. Hain varastosta metallikeppejä, jotka olin ottanut talteen vanhasta pyykinkuivaustelineestä.
Niistä taivuttelin rungon





5. Mallasin osia yhteen 






6. Rei'itin levyn reunat 




7.  Kiinnitin osat toisiinsa metallilangalla ja koristelin...mitähän olinkaan saanut aikaiseksi?



Valmista tuli

Lahjaksi tein pienen liitutaulun, jonka kaivattuna lisäominaisuutena on liitukouru. Kaveriksi taululle tein vielä kortin sekä magneetteja söpöistä napeista.







         








Onnea systerille <3




4 kommenttia:

Muhku kirjoitti...

Tosi hieno! :) Mahtoi sisko ilahtua kovasti tämän nähdessään.

Anonyymi kirjoitti...

aivan mahtava! Miten sä osaat ideoida tollasia ja vielä toteuttaa ne noin hyvin?? :)

memliem kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista! Sisko tykkäsi kovasti kyllä. Hän oli aikaisemmin vinkannut mulle kaipaavansa vastaavaa, niin siitä se idea tuli.

Mie oon naperosta asti tykänny värkätä kaikkea pikkutarkkaa ja tämä nykyinen into on kait sen tulos. Kiva jos tekin tykkäätte! :) Lämmittääpi mieltä se.

Tuuli kirjoitti...

Mielettömän hieno! Enpä olisi tuollaista itse keksinyt. Tykkään myös korteista! :)