keskiviikko 31. elokuuta 2011

Nappikauppaa



Minulla on ystävä Muhku, joka on itseni tavoin kiintynyt nappeihin ja tykkää myös kerätä niitä. Itsellänikin on tosiaan ainakin parin sadan napin varasto odottamassa käyttöä. Kerran keksimme hauskan idean alkaa nappivaihtokauppaan.

Laadimme yhdessä listan, jossa oli 20 eri napin ominaisuutta, esimerkiksi "puinen nappi", "inhokkinappi", lempi nappi". Tästä listasta saimme valita 10 nappia, jotka halusimme toiselle lähettää. Nappilähetykseen kuului myös kortti, ikäänkuin saatteena napeille.

Aloittaessani nappien valitsemista ja kortin suunnittelua, päähäni tuli ajatus yhdistää nappikokoelma ja kortti. Niinpä aloinkin tehdä nappikorttia!


Nappien ompelua


Tähän vaiheeseen mennessä olin valinnut taustapaperit ja leikannut valkoisen paperin koristesaksilla sopiviksi palasiksi ja liimannut ne taustapaperiin. Tämän jälkeen ompelinkin napit kiinni.


Kierrätettyä kehyksiksi


Pidän nappien lisäksi pientä varastoa muista askartelumateriaaleista. Joskus otan talteen mieluisen värisiä ja käyttökelpoisia kartonkitaustoja, joita tulee ostettavan tavaran mukana. Tässäkin kortissa päätin käyttää varastoani hyväksi ja leikkasin kehykset kortille.


Kokoamista ja liimaamista


Kuvauksien naputtamista KUNNON kirjoituskoneella


Alkuperäisen idean mukaan olisin kirjoittanut korttiin nappien alle kuvaukset "lempi nappi" jne. ja kortin otsikon käsin, mutta sitten muistin omistavani vanhan kirjoituskoneen, joka on minua ennen kuulunut äidilleni. Kirjoitusjälki oli mielestäni korttiin sopiva.


yksi nappi vielä


Liimasin kehyksien päälle loput ja lisäsin otsikon "The Button Collection '11" ja nappikuvaukset nappien alle.


Valmis kortti

Viimeiseksi lisäsin korttiin tervehdyksen ystävälleni "allekirjoituskynänapin" kera. Alla vielä lähikuva valmiista kortista






2 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Näitä mukava kattella ku itellä tulee semmonen olo, että pitää alkaa väkertään kaikkee. Onneks on laatikollinen kaikkea "tarpeellista" siihen hommaan kerättynä.
Hyvä ku laitat FB aina muistutuksen että pitää käydä. ü

memliem kirjoitti...

Tosi kiva kuulla Elisa tuo! :) Tavoitteenani onkin tätä blogia kirjoittaessa antaa ideoita ja inspistä muille ja iloitsen, jos nii on käyny.

Tuo "tarpeellisen" kerääminen on tämän homman lähtökohta, koska inspis on monesti aika haavoittuvainen ja jos et heti pääse hommaan käsiksi, edes aloittamaan, saattaa motivaatio kaikota :D näin ainakin mun elämässä.